Tiedotteet

Osuuskuntakokous lähestyy

Olethan muistanut huolehtia osuuskunnan jäsenyyteen liittyvät tiedot ajan tasalle.

Jokaisella jäsenellä on oikeus osallistua vuosikokoukseen. Osallistuvan jäsenen on oltava merkitty jäsenluetteloon tai on ilmoittanut osuuskunnalle jäsenyyden omistusoikeuden siirtymisestä itselleen ja esittänyt siitä luotettavan selvityksen.

Osallistumisoikeus tarkoittaa läsnäolo- ja puheoikeutta sekä osallistumista päätöksentekoon. Varsinainen kokous on osuuskunnan ylin päättävä taho ja kokoukseen osallistuminen on jäsenen tärkein oikeus. Yhteisomistajilla on oikeus osallistua vuosikokoukseen. Jos yhteisomistajia on enemmän kuin kaksi, on heillä kaikilla oikeus osallistua vuosikokoukseen. He voivat kuitenkin käyttää vain yhdessä omistamien jäsenyyksiensä äänioikeutta, eli sitä ei voida jakaa omistussuhteiden perusteella niin, että jokainen äänestäisi omistusosuuttaan vastaavalla määrällä.

11.4.2022