Vesi- ja viemäriverkoston rakentaminen alkaa kylän asukkaiden tarpeesta saada puhdasta talousvettä sekä viemäröinnin parantamisesta. Asukkaat esittävät osuuskunnalle toiveensa asuinalueelleen verkoston rakentamisesta. Mikäli ko. alueelta ilmenee riittävästi asiasta kiinnostuneita n. 4 kiinteistöä/km, niin sen jälkeen osuuskunnan hallitus lähtee asiaa viemään eteenpäin. Ellei alueelle ole tehty maastokartoitusta ja rakennussuunnitelmia, tulee ne tehdä ensin ja sen jälkeen anotaan avustuksia kunnalta ja valtiolta. Avustuksien hakuaika on vuosittain 31.10. Tieto avustuspäätöksistä tulee yl. maaliskuun alussa. Mikäli avustuksia ei saada, ei rakentamista aloiteta. Ennen avustuspäätöksen virallista ilmoitusta ei asiaa kylälle voida vahvistaa. Rakentamisen aloittamispäivää ei tiedetä myöskään ennen kuin urakoitsijan kanssa on sopimus allekirjoitettu (30 pv huomautusaika). Kylän puuhamiehet, jotka tuntevat alueen, tekevät liittymäsopimuksia ja kyselevät lopullista liittymishalukkuutta ennen rakentamisen aloitusta. Kylien kiinteistöjen omistajat ovat vakituisia-, kesäasukkaita tai pelkkiä tontin omistajia ja heille kaikille osuuskunnan toimesta kirjeen lähettäminen, osoitetietojen etsimisineen ei nykyisillä resursseilla onnistu.
30.9.2010