Tiedotteet

KYLÄILLAT

Kyläillat on pidetty, ensimmäinen osuuskunnan toimistolla syyskuussa ja toinen Savion koululla eilen. Jäsenistön osallistumisaktiivisuus oli 15 %.  Kiitokset Laukaan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Janne Laiholle veden hintaan liittyvistä seikoista – mm. tukkuvesialennuksen poistuminen ja veden hinnan korotuspaineet. Pohdittiin myös osuuskunnan mahdollista sulautumista kunnan vesihuoltoon tai säilymisestä itsenäisenä vesihuoltolaitoksena. Osuuskunta tekee vertailun eri vaihtoehdoista 2018 vuosikokoukseen mennessä.
Kiitos jäsenistölle hyvistä ja laaja-alaisista kysymyksistä. Osuuskunta on toiminut vuodesta 2001 alkaen ja verkostoa on rakennettu yli 120 km. Rakennetulla verkostolla on taattu puhdas ja laadukas talousvesi kaikille liittyjille sekä hallittu jätevesijärjestelmä. Rakennetun verkoston toimivuus on jatkossa osuuskunnan toiminnan tärkeimpiä tehtäviä. Tähän tehtävään voimme kaikki osaltamme vaikuttaa, huolehtimalla, ettei esim. viemäriin pääse sinne kuulumatonta.

 

 

 

13.10.2017