Puhdasta vettä tulee ja jätevesi lähtee kiinteistöltä. Vesi- ja jätevesipalvelu on yhteiskunnan elinehto, joka me kaikki tarvitsemme.
Edellytykset vesi- ja jätevesipalvelujen toimiselle on vaatinut putkien sijoittamisen aina jonkin kiinteistön omistajan maille. Ilman putkien sijoittamista ei meillä osuuskunnan jäsenillä olisi mahdollisuutta palveluihin. SUURET KIITOKSET KAIKILLE MAANOMISTAJILLE SIJOITUSLUVISTA.
Osuuskunnan verkostoalueelle tulevat uusen omakotitalojen rakentajatkin tarvitsevat naapurilta putken sijoitusluvan.
Toivomme myönteistä suhtautumista luvan kysyjiin.
Maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan toista kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen ja hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muuten voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin.
Ellei kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa päästä asiasta sopimukseen, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Päätöksen yhteydessä tulevat harkittavaksi ja huomioonotettaviksi sijoittamisen tarkoituksenmukaisuus, kustannusvaikutukset sekä toisaalta kiinteistön omistajalle ja haltijalle sijoittamisesta aiheutuva haitta.
11.1.2021